Tietoa tuotteista

Tietoa tuotteista

Perinteiseen kansanlääkintään liittyi usein magiaa kuten loitsuja, terveydelle haitallisia kuureja ja muuta taikauskoa josta useimmat tänä päivänä toivottavasti ottavat etäisyyttä. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että monella kansanlääkinnässä käytetyllä yrtillä todella on myönteisiä vaikutuksia ja niitä on sen vuoksi otettu lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. 


Yrtit
Villiyrttipuoti käyttää ainoastaan terveydelle turvallisia yrttejä joista löytyy dokumentoitua, luonnontieteeseen pohjautuvaa tietoa. Tuotteiden valmistusta ja sisältöä säätelee EU:n kosmetiikkalainsäädäntö ja ne tarkastaa kosmetiikan turvallisuuteen erikoistunut proviisori. 

Villiyrttien lisäksi käytetään muutamaa tarkoin valittua, luonnonmukaisesti viljeltyä kasvia kuten kehäkukkaa, kamomillaa ja sitruunamelissaa – kaikki monipuolisia ja täynnä tehoaineita olevia kasveja.

ravaror


Öljyt
Pääsiassa käytetään luomulaatuisia, kylmäpuristettuja kasviöljyjä, mutta ekosertifiointi ei ole ehto: kun valittavana on mahdollisimman lähellä tuotettu ”tavallinen” öljy tai toisella puolella maapalloa tuotettu luomuöljy, valinta osuu ensimmäiseen. Esimeriksi Villiyrttipuodin eräissä tuotteissa käytetyt kotimaiset hamppu- ja camelinaöljyt ovat torjunta-aineettomasti viljeltyjä mutta eivät ole läpikäyneet ekosertifioinnin edellyttämää byrokratiaa.

Monessa Villiyttipuodin tuotteessa pohjaöljynä käytetty auringonkukan siemenöljy on miedontuoksuinen, kylmäpuristettu ja luomulaatuinen. Kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy olisi ihonhoidollisesti hieno öljy, mutta ei voimakkaan tuoksunsa vuoksi ole vaihtoehto. Jojoba-, argan-, kookos- sekä muita eksoottisia öljyjä ei käytetä, vaikka varmasti hyviä ovatkin. Poikkeuksena on rypsisaippuat jotka sisältävät kookorasvaa oikean koostumuksen saavuttamiseksi. Saippuat eivät kuulu vakiovalikoimaan vaan niitä valmistetaan pienempinä erinä silloin tällöin. 

Kaikki kasviöljyt sisältävät luontaisesti E-vitamiinia joka suojaa öljyä härskiintymiseltä. Erityisen runsaasti E-vitamiinia on vehnänalkioöljyssä jota siksi käytetään luonnollisena säilöntäaineena useimmissa Villiyrttipuodin tuotteissa. Korkean E-vitamiinipitoisuutensa vuoksi vehnänalkioöljyä pidetään yhtenä ihoa parhaiten hoitavana ja ravitsevana öljynä. 

Raakaöljystä tuotettuja öljyjä ja rasvoja kuten mineraaliöljyä, paraffiinia tai vaseliinia ei käytetä. Ne tuskin ovat haitallisia ja halvan hintansa vuoksi niitä löytyy useasta ihovoiteesta, aptekissakin myytävästä perusvoiteesta, mutta niistä puuttuvat orgaanisten öljyjen sisältämät antioksidantit, vitamiinit ja muut ihoa hoitavat ainesosat. 

Mehiläisvaha
Mehiläisvaha on erinomainen ihoa hoitava ja pehmentävä luonnontuote joka suojaa ihoa tukkimatta huokosia. Mehiläissalvalla hoidetaan erityistä hoivaa ja suojaa tarvitsevaa ihoa. Näiden ominaisuuksien vuoksi Villiyrttipuodin tuotteiden ainoana sakeuttamisaineena käytetään mehiläisvahaa. Vaha on peräisin Tenholasta Mellangård honung-nimisellä tilalla. 

Tuoksut
Monet ihonhoitotuotteiden käyttäjät pitävät tuotteen miellyttävää tuoksua tärkeänä osana myönteistä käyttökokemusta. Toiset katsovat, etteivät tuoksut kuulu luonnonkosmetiikkaan, ja jotkut ovat allergisia tuoksuille. Villiyrttipuodin tuotteet ovat tuoksultaan mietoja tai kokonaan ilman lisättyä tuoksua. 

On useita syitä sille, että Villiyrttipuodin käyttämät tuoksuöljyt ovat synteettisesti valmistettuja. Ensinnäkin niin kutsuttu luonnollinen tuote ei automaattisesti ole käyttäjälle synteettistä tuotetta parempi tai turvallisempi. Eteerisiin öljyihin verrattuna synteettisesti valmistetuista tuotteista on helpompi jäljittää mahdolliset allergeenit. Eteeristen öljyjen kohdalla tämä on vaikeampaa johtuen m.m. vaihtelevista kasvuolosuhteista ja ilmaston vaihteluista. Toinen syy on eteerisiin öljyihin tarvittava valtava kasvimäärä joiden viljely vaatii runsaasti luonnonvaroja. Lisäksi, vaikka useimmat eteeristen öljyjen tuottajat toimivat asianmukaisesti, ainakin EU:n ulkopuolisten tuotantolaitosten olosuhteita on vaikea arvioida. Eteeriset öljyt eivät myöskään välttämättä ole ”luonnollisia”, monesti niissä esiintyviä ainesosia tuotetaan synteettisesti. 

Ennen kaikkea eteeristen öljyjen eksoottinen kasvi- ja tuoksumaailma ei tunnu oikealta johtuen Villiyrttipuodin painotuksista kotimaisuuteen ja lähituotettuun. Ruusun eteerinen öljy on poikkeus, ruusu kuuluu luonnonvaraisiin kasveihimme.

Villiyrttipuodin käyttämistä tuoksuöljyistä on mahdollista saada seikkaperäinen lista kunkin tuoksuöljyn ainesosista sekä niistä saatuja tutkimustuloksia. 

Vesi 
Vesi on useimmiten ensimmäisellä sijalla markkinoilla olevien ihonhoitotuotteiden sisällysluettelossa mikä tarkoittaa, että suurin osa tuotteen hinnasta muodostuu vedestä. Koska Villiyrttipuodin tuotteet ovat vedettömiä niiden sisältämät vaikuttavat ja hoitavat aineet ovat tiivistetyssä muodossa. Ne ovat toisin sanoen myös riittoisia. 

Iho tarvitsee vettä mutta sen voi hyvin lisätä tuotteeseen sekoittamalla siihen muutama tippa vettä kämmenessä (ei purkkiin), tai käyttää tuotetta kostutetulle iholle. 

Ihonhoitotuotteessa jo tippa vettä muodostaa haitallisille mikrobeille kasvualustan jolloin tuote tarvitsee säilöntaineen. Kasviöljyjen luonnollista E-vitamiinia lukuun ottamatta Villiyrttipuodin tuotteissa ei siis ole säilöntäaineita. 

Koska kysyntää kosteuttavista voiteista kuitenkin silloin tällöin on, on mahdollista, että tällaisia joskus kehitetään. Tietysti luonnonmukaisen kosmetiikan sallimaa säilöntäainetta käyttäen.

Valmistus
Tuotteet valmistetaan käsin alkaen kasvien keräämisestä valmiiseen tuotteeseen. Vain raskaimpiin työvaiheisiin otetaan koneita avuksi, kuten esim. vartalonkuorinnan sekoittamiseen sekä kasvien hienonnukseen. 

Useimpien tuotteiden pohjana on öljymaseraatti, ikivanha keino yrttien rasvaliukoisten tehoaineiden uuttamiseen öljyyn. Homeitiöiden ja muiden haitallisten mikrobien kasvun välttämiseksi käytetään ainoastaan kuivia, vaurioitumattomia kasveja. Kasvit sullotaan lasiastioihin sellainen määrä, että maseraatista tulee puuromaista kun kasvit peitetään öljyllä. Kasvit saavat vetäytyä öljyssä 3-4 vikkoa ennen siilausta. Mitä suurempi määrä kasveja, sitä tehokkaampi tuote. Kehäkukkasalvan kohdalla tämä tulee erityisen selväksi: sen ihonhoidollinen teho perustuu kehäkukan väriaineisiin – liian pienestä määrästä kehäkukkia salvasta tulee kalpeaa ja sen teho on heikko. 

Etiketit ovat Villiyrttipuodin omaa suunnittelua ja muotoilua. Kuva-aineistoon on käytetty kuvia vanhoista kasvistoista sekä uusia valokuvia. Etiketit tulostetaan karjaalaisessa Fotostossa.


Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot